Tonttihaukka
Olen seurannut asuntomarkkinoita jo vuosia etenkin tietyiltä itseäni kiinnostavilta alueilta. Joskus vähemmän ruuhkaisina vuosina vietin sunnuntaiaamuni selaten Hesarin E-osiota asuntoilmoituksista ja klikkasin padilla auki kaikki yhtään kiinnostavan oloiset tai uudet ilmoitukset. No, sittemmin tuli kiireitä ja sunnuntain aamukahvit on yleensä juotu termosmukista tallimatkalla motarilla tai jäähallilla. Asuntoa etsimme ehkä nelisen vuotta pääasiassa nykyiseltä asuinalueeltamme ja naapurista, välillä laajentaen ajatuksia vuoroin Veikkolaan vuoroin Kauniaisiin. Sopivaa valmista vaan ei tuntunut löytyvän. Ehkä haasteeksi muodostui jotakuinkin pedanttinen käsitykseni mitä talon tulisi toimittaa ja alueen korkeahko hintalappu, joka ei houkutellut kompromisseihin. Ideapankki omasta raksaprojektista on kasvanut jo varmasti yhtä monta vuotta päässäni, enemmänkin ajatuksella "sitten joskus". Ajatus oman rakentamisesta ei sikäli tunnu vieraalta tai pelottavalta, koska meidän molempien suvuissa toimii alan ammattilaisia ja useampi projekti on tullut sivusta seurattua. Lopulta rakennushaave alkoi realistoitumaan vuonna 2015 kun Honka lanseerasi ensimmäisiä pakettimallin hirsitaloja, joista ihastutti Pino. Sopiva tontti löytyi kevättalvella 2017 ja se matka olikin taival!
Tonttimetsästys jysäytettiin ihan todella käyntiin vuodenvaihteen 2017 jälkeen. Edeltävä syksy ja alkutalvikin oli markkinoilla vielä melko tahmeaa ja tuntui että samat tilkut roikkui tarjolla kuukausia ja vuosia. Helmikuussa tuli kuitenkin välittäjältä useampi potentiaalinen ja kriteerimme täyttävä tontti myyntiin ja innostus purskahti asteikolla 100 noin kohtaan 120. Kilpailu tonteista osoittautui kiivaaksi vaikka olin todistetusti ensimmäisenä haaskalla. Kaksi ensimmäistä vaihtoehtoamme oli ehditty myydä jo talvilomaviikon aikana alta pois. Kolmannesta "kompromissista" ehdimme jättämään tarjouksen, neljännestä jo vähän pitkin hampain meiningillä, että "nyt ei luovuteta!". Mutta niin ne vaan kaikki meni, arkkitehdille, rakennuttajalle jne. Diilit ja rahat oli aina isompia kuin perusperheellä, mutta henkisesti tällaiselle nollasta sataan innostujalle se oli hengästyttävää aikaa. Jokaisella kerralla loin unelman uudelleen, innostuin, suunnittelin, piirsin, soittelin, kunnes kuulin että "siitä tarjottiin täysi raha", "kyllä rakennuttajat maksaa enemmänkin kuin on pyydetty" ja "he ostivat useamman kerralla". Kontrasti oli karu, kun itse yrittää luoda perheelleen kodin vuosiksi, kartoittaa ensin vähän taustoja ja olla ottamatta huikeita "sika säkissä"-riskejä. Sitten takaa tulee taho all in ja tekee kaupoilla todennäköisesti hyvät massit vuoden parin sisällä.
Lopulta sopivaa tonttia haettiin mm. asuinalueemme facebook-kirppispalstalla, jokaisella koirankusetuslenkillä ja kaikkialta missä vielä kasvoi jotain orgaanista. Se oikea löytyi aktiivisella soittelulla lopulta myyjältä, joka ei parhaillaan ollut tonttia edes myymässä. Tontissa oli pääspeksit kohdallaan, kuten koko ja riittävä rakennusoikeus, lasten kaverit lähellä, turvallinen koulumatka jne. Pieniä pluspisteitä tontille jaettiin mm. jo valmiiksi rakennetusta rakennusaikaisesta tiestä, as. oy muotoisesta yhtiöstä, olemassa olevista liittymistä ja sopivasta hintatasosta. Perustustyöt jok'ikisellä Espoon tontilla on todennäköisesti niitä ei niin optimaalisia. Kun hyvät rakennuspaikat on jo käytetty, niin jäljellä olevilla joko louhitaan kalliota tai paalutetaan vanhaa merenpohjaa. Tällä tontilla ihastutti kuitenkin korkea profiili, kaunis näkymä kalliolta, josta pilkistää merikin ja pimeän talven jälkeen upeat auringonlaskut. Näin jälkikäteen palasin vanhalle "Toiveita talolle"-listalleni ja huomasin, että tonttia koskevia kohtia oli kaksi: 1) kallioinen 2) metsänreunaan rajautuva ainakin yksi sivu. Molemmat tällä kertaa täyttyi, vaikka jossain kohtaa kaksi vaatimatonta toivetta näytti lähes naurettavan naiveilta toteutuakseen. Kyllä tästä kai hyvä tulee! Tai tulee siitä, kun miehenikin niin sanoo. Tarkemmin ottaen sanoi näin "En ehdi tähän osallistua, mutta uskon kyllä, että sä teet siitä todella hyvän. Mutta budjettia et ylitä.", johon vastasin, että "Selvä, point taken, mutta ymmärräthän että en ole valmis tekemään sun kanssa kompromisseja.". Katsotaan lieneekö tämä siis kautta historian ensimmäinen rakennusprojekti, joka pysyy budjetissaan. Tosin hänelle onkin jo tässä alkumetreillä ilmaantunut näkemyksiä, joten kai se jonkinlainen joustovara on sitten toisessakin päässä..
Blogin semiseksistinen ja kamalan konservatiivinen nimi juontaa juurensa oikeastaan tämän innostuksen purskahtamisen alkulähteelle, kun tuttuun tapaani höyrysin saunanlauteilla kirjaimellisesti. Aiheena sillä kertaa oli joku ajankohtainen visio talonrakentamisesta. Mieheni siihen turhautuneena vastaamaan, että "tajuatko että ei kukaan kolmen lapsen yksinhuoltaja (jota käytännössä olen hänen työskennellessään ulkomailla melko intensiivisiä työpäiviä, jolloin keskinäiset kuulumiset vaihdetaan viikonloppuisin niiltä osin mitä sattuu muistamaan) pysty rakennuttamaan taloa, se ei ole mahdollista!". Tämä ilmeisenä haasteena heitetty pallo on nyt vastaanotettu. Edellisen kerran olin ostamassa lemmikkikania, johon anti-innostujan vastaus oli että "osta mieluummin hevonen, se ei ainakaan asu sisällä". Nyt ollaankin omistettu oma ratsu jo nelisen vuotta.
Tonttimetsästys jysäytettiin ihan todella käyntiin vuodenvaihteen 2017 jälkeen. Edeltävä syksy ja alkutalvikin oli markkinoilla vielä melko tahmeaa ja tuntui että samat tilkut roikkui tarjolla kuukausia ja vuosia. Helmikuussa tuli kuitenkin välittäjältä useampi potentiaalinen ja kriteerimme täyttävä tontti myyntiin ja innostus purskahti asteikolla 100 noin kohtaan 120. Kilpailu tonteista osoittautui kiivaaksi vaikka olin todistetusti ensimmäisenä haaskalla. Kaksi ensimmäistä vaihtoehtoamme oli ehditty myydä jo talvilomaviikon aikana alta pois. Kolmannesta "kompromissista" ehdimme jättämään tarjouksen, neljännestä jo vähän pitkin hampain meiningillä, että "nyt ei luovuteta!". Mutta niin ne vaan kaikki meni, arkkitehdille, rakennuttajalle jne. Diilit ja rahat oli aina isompia kuin perusperheellä, mutta henkisesti tällaiselle nollasta sataan innostujalle se oli hengästyttävää aikaa. Jokaisella kerralla loin unelman uudelleen, innostuin, suunnittelin, piirsin, soittelin, kunnes kuulin että "siitä tarjottiin täysi raha", "kyllä rakennuttajat maksaa enemmänkin kuin on pyydetty" ja "he ostivat useamman kerralla". Kontrasti oli karu, kun itse yrittää luoda perheelleen kodin vuosiksi, kartoittaa ensin vähän taustoja ja olla ottamatta huikeita "sika säkissä"-riskejä. Sitten takaa tulee taho all in ja tekee kaupoilla todennäköisesti hyvät massit vuoden parin sisällä.
Lopulta sopivaa tonttia haettiin mm. asuinalueemme facebook-kirppispalstalla, jokaisella koirankusetuslenkillä ja kaikkialta missä vielä kasvoi jotain orgaanista. Se oikea löytyi aktiivisella soittelulla lopulta myyjältä, joka ei parhaillaan ollut tonttia edes myymässä. Tontissa oli pääspeksit kohdallaan, kuten koko ja riittävä rakennusoikeus, lasten kaverit lähellä, turvallinen koulumatka jne. Pieniä pluspisteitä tontille jaettiin mm. jo valmiiksi rakennetusta rakennusaikaisesta tiestä, as. oy muotoisesta yhtiöstä, olemassa olevista liittymistä ja sopivasta hintatasosta. Perustustyöt jok'ikisellä Espoon tontilla on todennäköisesti niitä ei niin optimaalisia. Kun hyvät rakennuspaikat on jo käytetty, niin jäljellä olevilla joko louhitaan kalliota tai paalutetaan vanhaa merenpohjaa. Tällä tontilla ihastutti kuitenkin korkea profiili, kaunis näkymä kalliolta, josta pilkistää merikin ja pimeän talven jälkeen upeat auringonlaskut. Näin jälkikäteen palasin vanhalle "Toiveita talolle"-listalleni ja huomasin, että tonttia koskevia kohtia oli kaksi: 1) kallioinen 2) metsänreunaan rajautuva ainakin yksi sivu. Molemmat tällä kertaa täyttyi, vaikka jossain kohtaa kaksi vaatimatonta toivetta näytti lähes naurettavan naiveilta toteutuakseen. Kyllä tästä kai hyvä tulee! Tai tulee siitä, kun miehenikin niin sanoo. Tarkemmin ottaen sanoi näin "En ehdi tähän osallistua, mutta uskon kyllä, että sä teet siitä todella hyvän. Mutta budjettia et ylitä.", johon vastasin, että "Selvä, point taken, mutta ymmärräthän että en ole valmis tekemään sun kanssa kompromisseja.". Katsotaan lieneekö tämä siis kautta historian ensimmäinen rakennusprojekti, joka pysyy budjetissaan. Tosin hänelle onkin jo tässä alkumetreillä ilmaantunut näkemyksiä, joten kai se jonkinlainen joustovara on sitten toisessakin päässä..
Blogin semiseksistinen ja kamalan konservatiivinen nimi juontaa juurensa oikeastaan tämän innostuksen purskahtamisen alkulähteelle, kun tuttuun tapaani höyrysin saunanlauteilla kirjaimellisesti. Aiheena sillä kertaa oli joku ajankohtainen visio talonrakentamisesta. Mieheni siihen turhautuneena vastaamaan, että "tajuatko että ei kukaan kolmen lapsen yksinhuoltaja (jota käytännössä olen hänen työskennellessään ulkomailla melko intensiivisiä työpäiviä, jolloin keskinäiset kuulumiset vaihdetaan viikonloppuisin niiltä osin mitä sattuu muistamaan) pysty rakennuttamaan taloa, se ei ole mahdollista!". Tämä ilmeisenä haasteena heitetty pallo on nyt vastaanotettu. Edellisen kerran olin ostamassa lemmikkikania, johon anti-innostujan vastaus oli että "osta mieluummin hevonen, se ei ainakaan asu sisällä". Nyt ollaankin omistettu oma ratsu jo nelisen vuotta.
Kommentit
Lähetä kommentti